On taas vierähtänyt aikaa edellisestä, mutta on tässä ollut kaikkea puuhaakin!!!Voin kertoo et yks jos toinen vihainen asiakas on rauhoteltu viime viikolla!! Ja tämä kaikkihan johtui siis Islannin tulivuoren purakauksesta. Lentoliikenne oli kiinni eikä meidän asiakkaat päässeet takasin pohjoismaihin. Vaati pitkiä päiviä ja päivytystä hotelleilla sekä valmiutta äkkilähtöön kentälle. Kaikki me teimme parhaamme ja hyvinhän me selvittiinkin. Yksi yö jopa odotettiin soittoa suljetun ravintolan yläkerrassa (hengailtiin siellä vaan aamu viiteen...) ja jos se olisi tullut olisimme lähteneet herättämään kaikki nukkujat ja lähdetty viemään heitä kentälle. Loppuviikosta kuitenkin saimme kaikki koneisiin ja matkalle kotiin ja saimme myös uusia lomailijoita. Nyt kaikki alkaa pikkuhiljaa palaamaan normaaliin rytmiin. :) Opettavainen viikko ellen toisin voisi sanoa!!Kyllä hermot ja kärsivällisyys vietiin niin äärirajoille että huh huh!! Käytiin tämä viikko nollaamassakin sitten kunnolla kun vapaa päivä koitti :)
Mun scandit lähti jo Kusadasiin. Kai minäkin sinne pääsen kuun vaihteessa! Toivottavasti :) Porukat on varannu reissun 27.5, joten ainakin sitä ennen yritän saada itteni kohteeseen :) Pari muutakin lähti jo omaan kohteeseensa joten porukka se vaan pienenee koko ajan.
Mitäs muuta tässä on tullu puuhailtua, no kävin kokeilemassa hamamia! Ja meinaan kyllä käydä uudelleenkin, oli sen verran rentouttavaa :) Hamam on siis turkkilainen sauna. Kaikki ei tästä tykkää mut mun mielestä ihan jees ja iho oli tosi pehmeä käsittelyn jälkeen. Opastus tässä paikassa ei ollut kovin hyvää mut onneksi oli Jenni mukana joka oli ollut aikasemminkin. Aluksi meidät laitettiin höyrysaunaan, tosi kuuma ja hyvä. Pulahdettiin porealtaaseen ja sieltä sitten tavalliseen saunaan, mutta sepä olikin kylmä...olivat laittaneet sen jo pois päältä niin ei me mitään löylyjä päästy heitteleen kun vesi vaan valu kivien läpi lattialle...no eipä siinä sitten odoteltiin et päästäisiin itse hamamiin. Mentiin lämpimään huoneeseen ja makoilemaan lämmitetylle kivipöydälle. Sitten minun iho kuorittiin eli pestiin kintaalla ja kaikki kuollut ihosolu jäi sinne. Päästä varpaisiin jynssäsivät, oletin sen olevan kivuliaampi kokemus, mutta mukavasti se meni. Sen jälkeen minun päälle kasattiin oliivisaippuavaahtoa jumalaton määrä, hyvä kun nenää enään erotti. Saippua hieronta/pesu ja sitten rentoutumaan omenateen kanssa viileämpään huoneeseen. Hetken aikaa rentouduttiin ja höpöteltiin jennin kanssa ja sitten meidän haettiin viimeiseen osaan eli öljyhierontaan. Siellä vasta rentouduin kunnolla. Kyllä hamam vie jännityksen ja stressin mennessään. Minulle tämä oli kiva ja rentouttava kokemus, mutta kaikki kollegat eivät ole olleet samaa mieltä.
Pari työkaveria on puhut jo vaivaavasta koti-ikävästä, mutta ei sellanen ole mua päässyt yllättämään. Tosin mua varoteltiin jo ennen tänne tuloa että se tulee yllättäen, mut vielä en tunnusta ainakaan. Vaikka työ on ollut raskasta viime viikkoina ja aivan yllättäviä ongelmatilanteita on ollut edessä ei ole ollut mielessäkään että lähtisin kotiin ja jättäisin kaiken kesken.
Mut on se aika hurahtanut tosi nopeasti kun en huomannutkaan et ollaan oltu jo melkein pari kuukautta menossa...Se herätti kun serkku laitto viestiä et mummo ihmettelee ettei korttia ole tullut! Kaikkiin pystyy pääasiassa pitämään yhteyttä koneella, mutta eihän mummo internetissä surffaa. Mutta asia on korjattu ja kortti mummelille laitettu <3
haleja kaikille :)
maanantai 26. huhtikuuta 2010
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Merhaba
Heippas taasen
On tässä hetkinen vierähtäny,mutta nyt yrtitän vähän päivitellä blogia. Vierähti tuossa hetkinen ilman netti yhteyttä...Tietotekniikka ei kuitenkaan ole se vahvuuteni. Eikä sille ole takeita kuinka kauan kone on taas yhteistyöhaluinen!! Joten toivottavasti ainakin tämän päivityksen saan laitettua :)
Täällä sitä ollaan edelleen Sidessä. Ensimmäiset matkailijat on jo lomailleet ja heidät on lähetetty takaisin kotiakin. Olen jo pitänyt ensimmäisen tervetulo tapaamisenkin ja aivan yksin, se jännitti niin pirusti, mut hyvin se meni :)
Päästiin muuttamaan mukavaan viiden tähden hotelliin. Minä ja muu Kusadasin teami on innoissaan tästä. Luullaan että huhtikuu menee täällä Sidessä töitä tehden ja sitten omaan kohteeseen. Aivan tarkkaa päivää siirtymiselle ei tiedetä. Mutta mikäs tässä ollessa. Aikamoista ruotsinkielen kylpyäkin täällä saa...Jos tuo ruotsinkielentaito tuossa vaikka karttuisi kesän aikana...
Päästiin tutustumaan off road safariin. Reissu oli aivan mahtava, mutta harmitti kun ei päästy ite ajamaan...Ohjelmapalvelu yritys kielti sen viime vuonna tapahtuneen onnettomuuden takia...Siellä oli joku höyrypää rutannu jeepin lunastukseen niin meidän firmalta ei sitten enään kukaan ajele jeepeillä!! Mutta työn puolesta meidän pitää ajella ja välillä se vähän hirvittää...Tähän asti olen selvinnyt kolaritta!! Toivottavasti myös koko kesän. Turkissahan ei noita liikennesääntöjä niinkään noudateta. Vaikka onhan noilla teillä tilaa olla neljä rinnakkain kun on kaksi kaistaa ja odotetaan valojen vaihtumista...heh! Ja ympyröissä pitää pysähtyä, toisinaan niissä on jopa liikennevalot keskellä!!! No kun palaan suomeen niin pitää taas muistaa ajella nätisti autolla eikä turkkilaiseen tyylin :)
Mitäpä uutta tässä sitten kertoisi. Päivät on alkanu lämpenemään ja aurinkorasvaa kävin ostamassa lisää. Nyt arki alkaa oleen sitä että yksi päivä viikossa vapaata ja muuten töissä koko ajan. Ens viikolla koetellaankin kanttia kun lentokenttäpäivät on yöaikaan...Vieläkin tuntuu että on niin paljon kaikkea mitä pitäisi oppia, mutta kaikki ajallaan...kai sitä kärsivällisyyttäkin olisi hyvä välillä oppia. Pari meidän ruotsalaista lähti viime yönä kohti Kreikkaa ja omaa kohdettaan. Porukka täällä Sidessä pienenee koko ajan. Kohta lähtee Incekumin porukka omaansa ja me Kusadasiin. Sitten ollaan omillaan.
Kuulin kuitenkin että mulla tulisi olemaan noin kuuden päivän pituinen loma!! Se olisikin kivaa!! Ajankohta on ilmeisesti elokuussa, mut tarkemmin en tiedä. Ajattelin et lähtisin Istanbuliin tai sitten Kreikan puolelle. Suomeen en lomalla kuitenkaan meinannut tulla.
Tinkitorit alkaa oleen tuttuja ja täytyy sanoa että kyllä ainakin tähän asti on ollut paljon mukavampaa kuin kiinalaisella torilla. Vaikka täälläkin tyrkytetään niitä tuotteita niin se ei ole niin päällekäyvää kuin Kiinassa. Tinkimistaidot on vielä vähän ruosteessa, mut kesän aikana varmaan harjaantuu. Ja mua luullaan koko ajan saksalaiseksi, kuten myös muita kollegoja kun tänne tulee niin paljon saksalaisia turisteja.
Kielimuuri on toisinaan aika korkea...Jopa tässä hotellissa jossa olemme töissä tällä hetkellä. Olemme kolmen päivän ajan yrittäneet ruotsalaisen kämppikseni kanssa saada siivoojia hakemaan pyyhkeet ja roskat pois meidän huoneesta, mutta tulos on ollut se että he tuovat vain koko ajan uusia...Eli eteisessä alkaa olemaan vino pino käytettyjä pyyhkeitä.
Uimassa en ole vielä käynyt missään, mutta käsivarret ne jo kärähti. Hyvänä oppaana neuvon asiakkaitani käyttämään aurinkorasvaa ettei iho palaisi...Mut niinhän se menee, että elä tee niikuin minä teen vaan tee kuten minä sanon.
Lämpimät terveiset kylmään Suomeen :)
Mä tykkään olla täällä :)

tiistai 23. maaliskuuta 2010
Turkki tutuksi
Ensimmäinen viikko vierähti Alanyassa koulutuksen merkeissä. Viikon aikana teimme erilaisia ryhmätöitä ja harjoittelimme muunmuassa esiintymistä. Olinkin jo unohtanut jännittämisen tunteen...Oli jännää mennä yhtäkkiä puhumaan kaikkien eteen aiheista joista et vielä tiennyt mitään entuudeltaan. Mutta nyt taas on muistissa ja hyvin se menee, ei muuta kuin materiaalit kasaan ja kohteet tutuiksi ja turisteille kertomaan. Viikon verran Alanyaan tutustuen ja sieltä meidän 40 oppaan porukka hajaantui läheisiin kaupunkeihin. Minä ja mun team Kusadasi päädyttiin Sideen. Täällä ollaan asuttu enemmän ja vähemmän mukavassa hotellissa. Mut eipä se lannista, hyvä mesta. Ens perjantaina muutetaan taas. Mutta täällä Sidessä pysytään vielä.
Täällä ollaan tutustutta kaupunkiin ja retkiin joita alueella tulemme järjestämään. Sinänsä hassua pyöriä täällä kun oma kohde on aivan muualla, mutta sinne tulee ekat lennot vasta toukokuun lopulla joten täällä siis mennään muutama viikko :) Aurinko on paistanut ja lämpöä on piisannut päivisin. Nenä jo vähän punottaa, eikä alkoholilla ole osuutta asiaan. Yöt on vielä kylmiä, onneksi huoneessamme on kuitenkin ilmastointi ja sen saa säädettyä +26 öisin niin on hyvä nukkua :).
Käytiin pari päivää sitten Tahtali vuorella. Ylläksen tunturit tuntuu nyt aika mitättömiltä siihen verrattuna. Lähdettiin iloisesti bussimatkalle Antalyan lähelle. Ajettiin autolla sille korkeudelle mihin Ylläs loppuu ja sieltä aloitettiin matka Tahtalin päälle kaapelikärryllä. Noustiin 2365 metriin. Voin kertoo et oli aika hulppeet maisetmat!! Niin mahtavat lumiset huiput ja vieressä meri. Ei osaa kuvitella näitä kahta samaan kuvaan! Mutta niin mahtavaa!! Kuvia yritän laittaa kunhan saan oman koneen toimimaan...
Paljon olen yrittänyt Turkista maana ja kulttuurina oppia...Tuntuu välillä olevan hankalaa. Ei täällä paikalliset kuitenkaan niin hyvin englantia osaa. Postissa asioiminen oli niin tuskallista. Ostinpa muuten puhelimenkin...Suomalainen puhelin ei toimi täällä kovin pitkään joten turkkilaisen käytetyn vanhan nokian ostin!! Jopas oli kivaa aattelin, mut ei se hemmetin puhelin soi!! No mitäs ostin käytetyn, oma moka etten tarkistanut tarkemmin et toimii varmasti. Mut sillä mennään, kyl se taskussa värisee ja pimeellä vilkkuu kuin diskopallo :) Ja täällä myydään musiikki kasetteja!! En tiedä et mikä vitsi tuo on, mutta niitä on kauppojen hyllyillä!! Nyt olis niin löytynyt menomusaa ihanaan Saabiin!! Olis kelvannu hurjastella pitkin Suomen teitä...Mutta R.I.P Saab :)
Kadut ja rakennukset muistuttaa jotenkin Espanjasta mutta sitten bazaari ja kauppaaminen tuo mieleen Kiinan tinkitorit. Paikallisia ruokia olen yrittänyt maistella ja Manti oli mielestäni jopa hyvää!! Kana kebi on ok eikä Efes, paikallinen olut, ole pahaa. Olutta en yleensä juo, mutta täältä puuttuu siiderit ja lonkerot niin on ollut pakko maistaa olutta :) Rakia en ole vielä juonut mutta sen vuoro tulee kyllä!! Onhan sitä maassa juotava maan tavalla. Turkkilainen omenatee on tullut tutuksi :) tykkään!!
Kiitos kaunis

perjantai 12. maaliskuuta 2010
Alanyaan päädytty
No niin, täällä sitä ollaan Turkissa Alanyassa. Matka kesti kauan, noin 30 tuntia ja univelkaa on :) Matkan aloitin bussilla Jyväskylästä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lahdessa olin jo perseelläni kahviossa kun busseja piti vaihtaa! Sepä nauratti paljon ja pitkään minua sekä muita kahvilassa olleita. Onnistuin tiputtamaan kolikoita ja niitä poimiessa en muistanut että rinkka oli selässä...Paljon painoi tuo rinkka enkä päässyt ylös vaan se paino heitti minut perseelleen lattialle. Sieltä sitten keräilin itteni ja jatkoin matkaan :)
Kentällä tapasin 11 muuta oppaaksi aikovaa ja yhdessä suuntasimme lennolle Kööpenhaminaan. Useassa jonossa seisten selviydyimme kuitenkin oikealle lennolle ajallaan. Kööpenhaminassa meillä oli koko iltapäivä ja ilta aikaa joten syömään ja kaupunkiin tutustumaan. Ruokapuoli sujui hienosti Burger Kingissä ja kaupunkia talsittiin muutamien muutamissa kaupoissa käyden ja kahvilassa istuskellen. Olin niin varma et me eksytään kun kukaan ei tuntenut kaupunkia entuudestaa, mutta ei eksytty.
Kööpenhaminassa tavattiin loput oppaat. Niinpä iloisessa seuruessa oli nyt ruotsalaisia, suomalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia. Lento Istanbuliin lähti yöllä kahden aikaan. Kone oli myöhässä ja siitä seurasi kiire Istanbulin kentällä keretä Altalyaan menevään koneeseen. Kerettiin kuitenkin vaikka osalla porukkaa alkoi jo hermoja kiristää. Antalyasta pari tuntia bussilla Alanyaan ja sitten päästiin nukkumaan. Kaikkeen tähän kului noin 30 tuntia. Oli aika uuvuttavaa, mutta mukavaa tutustua porukkaan heti lähtiessä. Suora lentohan olisi ollut aivan liian helppoa!!
Tuolla matkalla mietiskelin luinkohan nyt kaiken ohjeistuksen nyt aivan tarkkaan...kun olin kovasti jäämässä koulutukseen Antalyaan vaikka se pidetään täällä Alanyassa missä olemme nyt. Enkä tiennyt tuosta Istanbulin välilaskusta mitään...nooo...onneksi en ollut yksin menossa...Mut jos olisin menny yksin niin olisin ottanut tietenkin selvää paremmin asioista :)
Eilen aloitimme yritys esittelyllä, joten nyt tietää vähän paremmin kenelle tekee töitä. Seuraavat 7 päivää tulee olemaan koulutus painotteista. Porukka vaikuttaa kivalta, tosi erilaisia taustoja ja ikiä. Minun kanssa Kusadasiin tulevat oppaan on hieman nuorempia kuin minä...Tuli vanha olo, mut ei se mitään vaikuttivat myös hyviltä tyypeiltä. Tosin kukaan meistä ei oikein tiedä et millon siirrymme Kusadasiin, mut mennään sitten päivä kerrallaan, mikäs kiire tässä olis...
Eilen illalla käytiin kattelemassa Alanyan katuja ja drinksuilla. Tyhjät oli kadut ja kylmä tuli illan edetessä. Vaikka täällä on +20 niin mulla on fleece päällä...Taitaa minussa olla nyt jotain vikaa!! Liekö flunssa iskemässä! Toivottavasti ei! Täällä on outoja hajuja, välillä puiden kukat tuoksuu tosi voimakkaasti, mutta kaikista muista hajuista en oikeen tiedä vielä. Ei ole niin raikasta kuin Lapissa. Ilman tupakkaa haistaa niin paljon enemmän.
Seuraavaan kertaan!
Hyvä boogie :)

tiistai 9. maaliskuuta 2010
Lähtökuopissa...
Okei kamut nyt se alkaa oleen menoa :) Pyykkikone on pyörimässä, tosin kesävaatteista ei ole tietoakaan. Pakata siis pitäisi... Huomenna siis alkaa matkaaminen kohti Turkkia ja kesä olisi tarkoitus maassa olla oppaana. Oppaan työt ovat aivan uutta, mutta uskon oppivani nopeasti ja jopa tykkääväni työstä. Toisaalta voin olla aika rikki kesän lopussa kovasta työtahdista, mutta se nähdään sitten. Aloitan parin viikon koulutuksella Antalyassa ja sieltä matka jatkuu kohti Kusadasia missä pitäisi puolisen vuotta viihtyä :)
Jännittää aivan pirusti. Vasta viikko sitten tulin Lapista kotiin ja moikkaamaan kavereita ja sukulaisia ja taas pitäs mennä :) Ihanaa!! Australiasta palattua olen vain oottanut et millon taas pääsee maailmalle ja nyt pääsen :) Tosi mukavaa ja jännittävää ja nyt olen lähdössä aivan yksin mikä lisää jännitystä vain. Kavereita tulee saamaan nopeasti toisista oppaista, mutta nyt ei ole ketään tuttua entuudestaan lähdössä mukaan. Kuka siis kestää mun paikoittaisen kiukuttelun ??
Jotenkin pyörii niin paljon kaikkia uusia mietteitä päässä että ei pysty keskittymään, yhtään pakkaamiseen! Kai se riittää et on passi ja visa-kortti matkassa, muun saa sieltä sitten. Moni on luvannut tulla moikkaamaan Turkkiin :) Ihanaahan se olis jos kaikki jotka on luvannut tulisi, mutta en suutu vaikka ei kaikki tulisikaan. Kunhan äiti <3 käy niin kaikki on hyvin :) Sitäpaitsi olen kuusi päivää viikossa töissä joten ei mua siellä paljoo kerkeis näkemäänkään.
Ennen olen ollut hirveän tarkka ja tiennyt koko ajan mitä tuleman pitää ja valmistautunut hyvin ja ottanut selvää asioista...mut nyt on pakko myöntää et aika "soitellen sotaan" lähdetään. Pohjustustyö on ollut huonoa, onneksi siis on koulutus!! Mutta paljon hyviä vinkkejä olen saanut superopas Torstilta :) Kiitos näistä ohjeista, niillä pääsen pitkälle!!
Tarkoitus on päivitellä blogia useasti että voitte lukea kuulumisiani :) Tarkoitus olisi myös ottaa oma kone mukaan, mutta sepä hajosi tässä viikolla ja on tällä hetkellä tohtorilla. Mikäli ei saada korjattua, niin ostaakko uus vai pärjätä netti kahviloilla...Sen näkee, onhan tässä vielä muutama tunti aikaa tehdä päätöksiä :) Ja minulle saa laittaa sähköpostia omistakin kuulumisista, olisi kivaa tietää aina mitä Suomessa päin tapahtuu!
Kiittää ja kumartaa ja JÄNNITTÄÄ niin pirusti :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)